Rita Dahl
Translated from the Finnish by the author

Lisbon, city of white stairs, numberless poets
have descended your stairs, your loin-like stairs,
describing that descent towards
the glimmering blue Tagus with its
hints of yellow. Or they’ve
sat in the furthest corners
of dark bars wondering why their
lives are so miserable, why their destinies
are too long for something that can’t be put into words,
drunk these little cups dry and asked for more, asked why
life hadn’t given them a different role to play. And they have
described descending the stairs, described longing for something
unsaid that they would never achieve and, as if to prove these words, they 
drink more booze so they might feel something, even for a moment, even the
oblivion of drunkenness and they write about getting drunk and at the same
time get even drunker. And they drain their cups dry, write verses
on the stairs that lead down to the Tagus, on other cups still to be emptied so that
this rolling downhill might be forgotten and life might take an upward curve, like
the idea of flying or the act of flying itself, they rise from their chairs
as if they were just getting up and heading out through the bar door while
the last customers call out their names.

Valkoisten portaiden kaupunki

Lissabon, valkoisten portaiden kaupunki, lukemattomat
runoilijat ovat laskeutuneet alas portaitasi kuin kupeita
kirjoittaen tuosta laskeutumisesta kohti sinisenä
välkehtivää Téjoa jossa on hiven keltaista valon
kajoa. Tai he ovat istuneet hämyisten kapakoiden
syrjäisimmissä kulmissa miettien miksi juuri heidän
elämänsä on niin kurjaa, miksi juuri heidän kohtalonsa
on kaivata jotakin, jota ei voi pukea sanoiksi, juoda nämä
pienet kupit tyhjiksi ja tilata niitä lisää, miksi elämä ei ole
suonut heille toisenlaista osaa. Ja he ovat kirjoittaneet portaita
alas laskeutumisesta ja kaipuusta jotakin sanomatonta kohtaan jota
he eivät koskaan tule saavuttamaan ja kuin sanojensa tueksi he juovat
lisää paloviinaa jotta elämä edes hetken ajan tuntuisi joltakin, vaikka päihtymyksen
aiheuttamalta poissaololta ja he kirjoittavat juomisesta ja juopumisesta kirjoittaessaan
he juopuvat entistä enemmän. Ja he juovat kuppinsa pohjiin asti, kirjoittavat säkeitä portaista
jotka vievät kohti Téjoa, kupeista joita kumotaan jotta tämä alaspäin vieriminen unohtuisi ja elämällä olisi
kohoava suunta, kuin aavistus lentämisestä tai lentämisen akti itse,
he kohoavat tuoleistaan aavistuksen verran aivan kuin olisivat juuri
nousemassa ylös ja lähdössä ulos kapakan ovesta viimeisten
asiakkaiden huutaessa heitä nimeltä.

There is a desire in me

There is a desire in me for nights without night, dawn
breaking, many suns simultaneously
rising, there is a desire for rain, falling
like a veil. There is a desire in me, but
no will, I use simple tools, a voice of hammer and
chisel in the darkest night. As if by hammering
I might try achieving something, a night descending on a dark
wall, runes, a name perhaps.

Minussa on halu

Minussa on halu yöttömiin öihin, päivään
joka korkealle nousee, moniin aurinkoihin, samanaikaisesti
kohoaviin, minussa on halu sateeseen, hunnun lailla
alas putoavaan. Minussa on halu, mutta
ei tahtoa, yksinkertaisia työkaluja käytän, taltan ja vasaran
ääntä pimeimmässä yössä. Kuin hakkaamalla
tavoittelisi jotakin, tummaan seinään laskeutuvaa
yötä, riimukirjaimia, nimeä kenties.

A rose, also a rose

A rose, also a rose, Lisbon is not perfect without a rose blooming in every season,
and the rose flourishes everywhere, but in the middle of Rossío
its thorns scratch no-one more gently than the passer-by,
that rose is Lisbon’s rose, it is all the gentle feelings that flourish in this
city, it is the rose of crooks, whores and drug-dealers,
the rose that with its thorns strokes anyone who wishes it,
that rose does not mock, does not hate, it accepts anyone regardless of
skin colour, that’s why it flourishes in the
middle of Rossío and that rose is the rose of
mad men and drug addicts, given
when one wants to be friends with
a stranger, it is
the rose of
friendship

Ruusu, myöskin ruusu

Ruusu, myöskin ruusu, Lissabon ei ole täydellinen ilman että siellä kukkii ruusu
joka vuodenaikaan, eikä se ruusu kuki missä tahansa vaan keskellä Rossioa,
sen piikit eivät koske ketään niin lempeästi kuin kaikkia ohikulkijoita, se
ruusu on Lissabonin ruusu, se on kaikki lempeät tunteet jotka tässä
kaupungissa kukkivat, se on roistojen, huorien ja huumevälittäjien
ruusu, ruusu joka sivelee piikeillään ketä tahansa haluavaa, se
ruusu ei pilkkaa, ei vihaa, se ottaa huomaansa kenet tahansa
ihonväristä huolimatta, se on ystävyyden ja avunannon
ruusu, siksi se kukkii keskellä Rossioa ja se ruusu
on hullujen ja narkomaanien ruusu, se
ojennetaan kun muukalaisesta
halutaan ystävää, se on
ystävyyden
ruusu

Coimbra

Beautiful, hairy Coimbra, you start the day by denying reading the journal at kiosque, because
it has not been paid and freely one does not get even a sniff of a paradise that the
night hides inside, Coimbra, you are a greasy donut, the filling flows from edges
of the mouth and fills up, but leaves vague anxious feeling, you are
massive human monuments delivering the Justice in front of
the university and tall buildings, you are black cloaks
and the statue of Dom Dinis in front of the principal’s office and festive
rooms, manueline stoneknots and poets, that have fastly knitten
into your stony loins. Coimbra, you are botanical garden, never open,
otherwhere imported trees, not even a branch moves in the wind, like the
sellers of your kiosques, Coimbra, you are festive routines that are repeated
in the dark dormitories, pricks, penetrations, paid guests in a paid city, right
does cannot be ever found.

Coimbra

Kaunis, karvainen Coimbra, aloitat päivän kieltämällä lehdenluvun, koska
lehteä ei ole maksettu ja ilmaiseksi et saa edes nuuhkaisua paratiisista jonka
yö kätkee sisälleen. Coimbra, olet rasvainen munkki, jonka täyte valuu suu
pielistä ja tekee kylläiseksi, mutta jättää jonkin epämääräisen hermostuneen olon, olet
mahtavia oikeutta yliopiston edessä jakavia suuria ihmismonumentteja

ja korkeita rakennuksia, olet mustia viittoja
ja Dom Diniksen patsas rehtorin kanslian edessä ja juhlallisia
huoneita, manueliinisia kiveen hakattuja solmuja ja runoilijoita, jotka ovat kiinnittyneet

kivisiin kupeisiisi tukevasti kiinni. Coimbra, olet kasvitieteellinen puutarha, joka ei ole koskaan auki,
muualta tuodut puut, joiden oksakaan ei huoju tuulessa, kuten
eivät lehtikioskin myyjäsikään, Coimbra, olet juhlallisia rutiineita joita toistetaan
tummissa makuuhuoneissa, pistoja, tunkeutumisia, maksullisia vieraita maksullisessa
kaupungissa, yli- ja aliannostuksia, oikeaa
en koskaan loydäkään.

Rita Dahl is a Finnish writer and freelance editor. She was vice-president of Finnish PEN during 2006-2008. She holds master’s degrees in Political Science and Comparative Literature at the University of Helsinki. Her debut poetry collection, Kun luulet olevasi yksin, was published in 2004 (Loki-Kirjat), and her second book, Aforismien aika (PoEsia), came out in the spring of 2007, and third Elämää Lagoksessa in the beginning of 2008 (ntamo). Her travel book about Portugal, Tuhansien Portaiden lumo – kulttuurikierroksia Portugalissa (Avain) was published in 2007. She was editor-in-chief of the poetry magazine Tuli & Savu, in 2001 and also edited a cultural magazine, Neliö (www.page.to/nelio), which had a special issue on Portugal, for whose print-form Dahl was responsible.

Dahl also edited an anthology of Central-Asian (and international) women writers (Like 2007). She is editing and translating an anthology of Contemporary Portuguese Poetry into Finnish. In 2009 she is publishing a portrait about the Finnish poet Jyrki Pellinen (PoEsia), fourth poetry collection Topics from van Goghs´Ear (Ankkuri 2009), a collection of articles of at young age died Finnish visual artists and young contemporary poets (Kesuura) and a fact book/pamphlet about freedom of speech (Multikustannus).

These poems are from her book Tuhansien portaiden lumo — kulttuurikierroksia Portugalissa.